sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoteni 2017

Kuluneen vuoden yhteenvetoja olen lukenut monesta blogista ja niiden innoittamana tein oman lyhyemmän version vuodestani 2017. Tervetuloa hetkeksi minun menneeseen vuoteeni:

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Tuoreessa muistissa on työmatka Kaliforniaan ja toimin kuskina vuokra-autollemme. Tutustuin etukäteen huolella reittiin kentältä hotelliimme ja latasin offline kartan alueesta puhelimeeni. Ajaminen Losin monikaistaisilla highwayllä oli kuitenkin helppoa ja lähtöpäivänä takaisin kentälle ajaminen ei sitten enää jännittänyt. Nyt tammikuun alussa ajaminen Chicagossa mennee rutiinilla, tosin jännitän jo etukäteen, onko siellä maassa lunta ja vuokra-autossa talvirenkaita?!

2. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Helmikuussa saimme vieraaksemme koulun vaihtoprojektin myötä tytön, jonka luona oma neitini vietti viikon toissa keväänä. Elokuussa tutustuimme itävaltalaiseen perheeseen harrastuksemme kautta. Toivottavasti yhteys säilyy uusiin kansainvälisiin ystäviimme.

3. Menetitkö ketään läheistä?
Alkuvuodesta menetin kaksi läheistä ja nyt joulukuussa yhden. Hyvästien jättäminen on raskasta, mutta onneksi muistot ovat pysyviä.



4. Missä maissa vierailit?
Kisamatkat veivät koko perhettä Ruotsiin, Viroon ja Itävaltaan. Työmatkan suuntana oli Amerikka.

5. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Peruselämiseen sekä perheen harrastamiseen.



6. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Urheilemisessa ehdottomasti suurin saavutus oli ennätysmäärä kilometrejä pyöräilyssä. Voisinkin asettaa itselleni uuden tavoitteen tulevalle vuodelle ja "seitsemän viikon haaste"-harjoittelu  on aloitettu, jotta tuleva pyöräilyloma olisi mahdollisimman onnistunut eli peppu jaksaa ja pysyy satulassa.

7. Mistä ihan todella innostuit?
Alkuvuodesta mies laittoi nastat alle pyöriimme ja lumella ajaminen oli todella, todella kivaa. Nyt toivonkin lunta myös tänne etelään niin pääsisi taas ajalemaan valkoisia polkuja pitkin. Helmikuun alussa pidimme miehen kanssa yhden perjantain saldovapaata ja lähdimme valoisaan aikaan pyöräilemään lumella. Paras synttärilahja mieheltä oli lahjoittaa omaa aikaa yhteiselle tekemiselle.

8. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Alkuvuodesta juoksin lumella ja sain hyvän otteen juoksuun. Mutta sitten lämpimillä keleillä juokseminen sitten ei enää maistunut ja pyöräilykin vei paljon aikaa.

9. Ketä kaipasit?
Kaipaan ystävääni, joka muutama vuosi sitten muutti Espanjaan. Hänen positiivinen elämän asenne on vain jotain, minkä vaikutuspiirissä haluaisin useammin olla... positiivisuus tarttuu!

10. Miten vietit joulua ja juhannusta?
Olemme mieheni kanssa huonoja juhlimaan, juhlapyhät vietämme yleensä kotona perheen kanssa rauhoittuen ja yhdessä ollen. Juhlapyhät ovat oivallista aikaa yhdessä leipomiseen. Myös pitkät lenkit kuulut juhlapyhiimme... pyöräretki Porvooseen juhannuspäivänä voisi jo sanoa 
perinteeksi kahden perättäisen vuoden jälkeen. 

11. Extra - Mitä muuta kivaa tapahtui vuonna 2017?
Lastemme valmentaja vaimonsa kanssa vei meidät veneilemään merelle. Pysähdyimme pienelle saarelle valmistamaan ruokaa ja nauttimaan kauniista päivästä. Tämä päivä oli mahtava yllätys meidän perheelle ja nautin suunnattomasti veneilystä ja tietysti seurasta. Minulle tulee välillä kaipuu veden ääreen; kesäisin lapsena järvivesi tuli tutuksi uiden, hieman surffausta kokeille ja soutuveneellä  soutaen. 



H Y V Ä Ä   U U T T A   V U O T T A   2 0 1 8!

maanantai 25. joulukuuta 2017

Gluteeniton taatelikakku -battle

Anopin leipoma taatelikakku on kuulunut jouluumme toistakymmentä vuotta. Resepti muuntui gluteenittomaksi kymmenisen vuotta sitten, ja onneksi tämä pieni reseptimuutos ei vaikuttanut makuun.

Pidän itse paljon kuivakakuista ja olen ollut laiska niitä leipomaan, kun muutama kokeilu on joskus epäonnistunut aivan totaalisesti. Innostuin kuitenkin kokeilemaan leipomaan gluteenittoman taatelikakun, kun silmiini osui Dan Sukkerin resepti netissä. Tiesin toki, että saamme anopilta hänen leipomaa taatelikakkua.

Jouluaattona laitoimme molemmat kakut pöytään ja siitä alkoi leikkimielinen taatelikakku -battle. Molemmat kakut olivat hyviä, mutta ehkä anopin versio oli maultaan himpun verran täyteläisempi. Kakussa oli käytetty ilmeisesti enemmän taateleita kuin minun versiossa. Perheen nuorin onneksi piti äidin taatelikakusta, yes!

Ensi kerralla lisään taateleita mukaan koko rasian (200 g). Resepti minun taatelikakkuversioon löytyy täältä.







sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Inspiroitumista graffiteista

 Lähdimme kuvaamaan Tikkurilan silkkitehtaan tiilirakennusten tunnelmalliseen kortteliin vaikka ulkona hieman tihkutti. Olen innustunut graffiteista kuvien taustana ja innostuimme näkemästämme maalauksesta tiiliseinässä aamupäivän pyöräilylenkillä niin, että palasimme mestoille autolla ja kamera mukana.
 
Koko silkkitehtaan kortteli on aikamoista työmaata, enkä ole perillä ovatko päättäneet säilyttää kauniit tiilirakennukset vai odottaako niitä purkutuomio. Meitä tiilirakennukset, graffitit ja vieressä tulviva Keravanjoki inspiroivat.
 
Sininen väri on muuten ehdottomasti suosikkivärini tänä syksynä, tuo kaivattua raikkautta pukeutumiseen.





sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Mokkapalat

Meidän leipoja ekspertti valmisti perjantai-iltana pellillisen mokkapaloja. Minusta tosin tehtiin uunivastaava, kun neiti lähti tekemään valmistavaa treeniä lauantain kilpailuihin.

Tehtäväkseni jäi myös valmistaa kuorrute ja oman haasteensa toi se seikka, että kaakaojauhe sekä tomusokeri olivat loppuneet. Muistin, että meillä pitäisi olla vaaleanpunaista tomusokeria, joten käytin sitä... miten saada kuorrutteesta suklaanruskeaa pähkäilin seuraavaksi... meiltä löytyi luomu kaakaomassaa ja sulatin kuorrutteen joukkoon. Tuli täydellinen kuorrute tällaisella ohjeella:

2 rkl sulatettua margariinia
n. 3 rkl vahvaa kahvia
n. 300 g tomusokeria
n. 1.5 rkl sulatettua kaakaomassaa




lauantai 16. syyskuuta 2017

Maapähkinä-toffee-suklaa

Muutama viikko sitten neiti teki meille tällaisia ihania ja niin hyviä herkkusuklaapaloja saamansa kirjan ohjeiden mukaan. Kirjahan on herkkuja ilman sokeria ja gluteenia. 

Työvaiheita oli monia, mutta ilmeisen helppo resepti kuitenkin. Itse olin näiden valmistuksen aikaan metsässä ystäväni kanssa kävelyllä ja sain puhelimeen väliaikatietoja ja kuvan näistä herkkupaloista. 

Raaka-aineina oli raakakaakaomassaa, maapähkinävoita, kookosmaitoa, merisuolaa jne....

Näitä neiti saa tehdä toistekin olivat kaiken tekemisen vaivan arvoisia!



sunnuntai 27. elokuuta 2017

Suklaabanaanit


Neiti sai kesällä lahjaksi leivontakirjan, missä on herkkureseptejä ilman sokeria ja gluteenia. Tänään ajattelimme kokeilla jotain reseptiä ja valitsimme ohjeen suklaabanaaneille. Helppo resepti aloittelijalle. Ja hyviä kookoshiutaleella päällystettyjä palleroita tuli. 

Ensi viikonloppuna ehkä kokeilemme astetta haastavampaa reseptiä. Nyt kuitenkin itse jatkan vielä keittön puolella uunia vahtien, nimittäin lapset pyysivät kaalikääryleitä... ja ilomielin minä heille kaalikääryleitä teen,  ensimmäinen kerta minulle. Toivottavasti onnistun tässä tehtävässä. :) 




perjantai 11. elokuuta 2017

Sisustuspuuska

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa tavoitteena saada sisustettua eteisen viereinen huone, joka olisi urheiluvaatteiden ja -tarvikkeiden pitopaikka. Usein pyöräilylasit ja -kypärät, urheilujuomat ja kengät lojuvat siellä täällä, siis usein minun mielestä väärässä paikassa. Tällä viikolla sain inspiraation Ikean Vittsjö-hyllykön mahdollisuudesta toimia laskupaikkana joillekin tavaroille.
 
Hyllykön vastapäätä on myöskin Ikean vaate- ja kenkäsäilytysjärjestelmästä rakennettu kokonaisuus kaapiston ja seinän väliin. Ihanaa, kun omat paikat erilaisille kypäröille ja kengille, jossa ne saavat rauhassa kuivua käytön jälkeen ja löytyvät, kun niitä taas tarvitaan.
 
Haluaisin saada kaikki eteiskaapin takit ja kengät tänne huoneeseen... ja poistaa ko. eteiskaappi. Mutta ehkä hetken nautin tästä järjestyksestä.




keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Bataattipurilainen

Itsetehdyt grillissä paistetut jauhelihapihvit ovat herkullisimmat, mitä voi saada, kun tekee hampurilaisia. Meillä tehtiin viikonloppuna perinteisiä hapurilaisia, itse halusin kokeilla bataattipurilaisen tekemistä ja bataatin ylijäämästä tein vielä kaikille bataattiranskalaisia. Bataattien annoin rauhassa kypsentyä uunissa samalla, kun paistoimme grillissä jauhelihapihvejä.

Värikäs purilaiskeko syntyi, kun ladoin päällekäin hieman kaikkea... kastikkeina hampurilaiskastiketta ja tuoreyrttikastiketta. Sanoisin, että paluuta hampurilaissämpylän käyttöön ei ole, bataatti toimii hyvin sämpylän korvikkeena.

En ole ollut aiemmin mitenkään suuri baatatin ystävä, liian makea mukamas, mutta ihanien bataattiranskalaisten kautta tutustuin bataattiin paremmin. Meillä on tehty bataatista mm. muhennosta ja nyt siis tuli testattua bataattipurilainen.




perjantai 23. kesäkuuta 2017

Raparperijuoma kesän juhliin

Sain ihanaiselta ystävältäni vinkin tehdä tätä makeaa ja kauniin väristä raparperijuomaa... todellinen menestys pikku juhlassamme. Tämä juoma kelpasi niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja mikä ihaninta juoma oli helppo ja yksinkertainen tehdä. Juomaa voi laimentaa kivennäisvedellä, jotta siitä saa kevyemmän ja koristella esim. mintulla.

Teimme tupla-annoksen ja seuraavalla kerralla taidan laittaa sokeria paljon vähemmän.

Ohje, jonka siis tuplasin: 
1 l raparperin varsia paloina
2,5 dl sokeria
3 luomu sitruunaa
2 l vettä

Pese raparperien varret ja pilko ne kattilaan. Mittaa sokeri päälle. Pese sitruunat ja raasta yhden sitruunan kuoret kattilaan ja purista kaikista sitruunoista mehu myös kattilaan.  Kiehauta vesi ja kaada raparperien päälle. Hämmennä, kunnes sokeri on sulanut liemeen. Anna jäähtyä kolme tuntia.

Siivilöi mehu pulloihin ja laita jääkaappiin viilenemään.




tiistai 6. kesäkuuta 2017

Nokkospestopasta

Villiyrttikokeilut jatkuvat nokkospestopastalla. Peston tekeminen onnistui kokkailusta innostuneelta koululaiselta. Annoin ohjeeksi käydä keräämässä nokkosia reilusti, ryöpätä ne ja tehdä pesto lähettämäni ohjeen perusteella. Pastan sekaan oli myös keitetty parsakaalia.

Ihana valkosipulin tuoksu tuli minua ovella vastaan, kun tulin töistä. Itse pesto on kuitenkin miedon makuinen, sopi minulle. Helppo ja nopea arkiruoka. 

Nokkonen on erittäinen ravintopitoinen eli oikea tehoyrtti: mm. kalsiumia on enemmän kuin maidossa, C-vitamiinia enemmän kuin applarissa ja rautaa enemmän kuin pinaatissa. Muutamia reseptejä olen tallettanut talteen ja ehkä seuraavaksi kokeilen nokkospizzaa. :)




lauantai 20. toukokuuta 2017

Tuoreet ja maukkaat yrtit


Tuoreet yrtit ovat kauniita, mutta myös antavat ihanan, aromikkaan maun ruokaan. Reseptikokeiluissani usein on mukana jotain tuoreyrttiä. Kesäisen värinen mausteinen maissikeitto sai kaverikseen tuoretta timjamia.

Kunhan kiireet hieman hellittävät ajattelin istuttaa yrttejä terassille ruukkuihin tai tehdä pihalle pienen yrttimaan. Näin jokainen ruoka kesällä saa tuoretta lisämakua. Ajatuksen on istuttaa ainakin minttua, korianteria ja timjamia, ehkä myös salviaa ja ruohosipulia.



Olen yrittänyt perehtyä myös villiyrtteihin ja meidän pihalta löytyy ainakin nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa. Villiyrteistä olen toistaiseksi käyttänyt nokkosta. Napsin pieniä nokkosenalkuja ja tein ihanan levitteen leivän väliin. Nokkeset pitää muistaa ryöpätä, sitten sekaan pieni loraus omenaviinietikkaa, oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria sekä lopuksi raejuustoa. Annoin tekeytyä puolipäivää ja laitoin paahtoleivän väliin. Toimii!



tiistai 2. toukokuuta 2017

Lehtikaali-papukeitto

Soppa365 sivuston kautta olen löytänyt monta hyvää reseptiä ja tätä maukasta voimakeittoa olen tehnyt jo kahdesti. Resepti löytyy täältä (click).

Keitossa minua viehättävät raaka-aineet ja varsinkin liemi, jossa maistuu samanaikaisesti maapähkinävoi, sitruuna ja inkivääri. Makuyhdistelmänä jotain erilaista, mihin on keitoissa tottunut.

Ensimmäisellä kerralla laitoin keittoon mukaan seitä, eli keitto muuntui kalakeitoksi. Ja nyt toisella kerralla keittoa tehdessäni laitoin perunaa ja pilkoin mukaan yhden chilin. Toimii!


torstai 13. huhtikuuta 2017

Juustopasta, gluteeniton

"Ai, meillä on taas eksoottiset ruokaviikot", totesi neiti. Uusia reseptejä on niin kiva kokeilla ja tätä Käsespätzie pastaherkkua halusin ehdottomasti kokeilla, kun reseptin huomasin Soppa 365 sivustolla. Tässä linkki reseptiin.

Karamellisoitu sipuli, valkoviinipohjainen juustokastike ja voissa kuumennettu salvia... hienostunut makuyhdistelmä. Meillä tykättiin! Perhe on ihanan ennakkoluuloton näille äidin reseptikokeiluille. Seuraavaksi taas perus kotiruokaa muutaman päivä... ja toiveena kasvis- ja kalaruokia, siispä etsimään uusia reseptejä. :)



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Gluteeniton, paras riistapasta

Viikonloppuisin pitkien pyörälenkkien jälkeen oivallista tankkausruokaa on pasta hyvän kastikkeen kanssa. Kokeiluvuorossa tänään oli Hanna G.n blogista löytyvä - Paras poropasta (click). Meillä poro vaihtui riistaan eli saksanhirveen. Ja pastana oli gluteenitonta maissispagettia.

Uusia reseptejä on hauska testata, aina voi löytyä uusi kestosuosikki resepti... luulen nimittäin, että tämä meidän versio - Paras riistapasta - on uusi potentiaalinen kestosuosikki "Tehdään tätä uudestaan" kommentin perusteella. 




lauantai 1. huhtikuuta 2017

Levypizzaa (gluteeniton) Pizzariumista

Ihastuin Pizzarium-ravintolan levypizzapaloihin... ihanaa, kun voi ostaa vain yhden palan pizzaa ja valikoima vitriinin takana on mitä laajin. Päätöksen teko oli vaikeaa, olisin voinut ottaa palan jokaista lajia... lopulta päädyin herkkusieni tomaatti-pizzapalaan, maku ja pizzapalan koko olivat sopiva kauppakeskusreissun huikopalaksi.

Ihastuttavaa oli myös, että saimme levypizzaa myös gluteenittomana, ostimme muutaman palan myös kotiin tuotavaksi. Kotiinkuljetuspussi oli mitä ihastuttavin käsinkirjoitetulla paisto-ohjeella pussin kyljessä.

Hienoa Pizzarium-ravitolassa oli myös palvelu, tiskin takana oli ihanan kärsivällinen ja suosituksia antava myyjä. Suosittelen käymään, kun pizzahammasta kolottaa!





keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Parhaita raaka-aineita juuri nyt

"Trenditietoiset aloittavat nyt aamunsa isolla lasillisella sitruunalla maustettua vettä." tai "Sitruunaveden juonnin suuret hyödyt", otsikoivat somekanavat ja meillä sitruunan kulutus on kasvanut eksponentiaalisesti. On mukavaa hörppiä hiljalleen isosta lasista sitruunavettä... toiveena ne hyödylliset terveysvaikutukset kuten kirkas iho ja sairauksien torjuminen.

Avokadoja meillä viipaloidaan ahkerasti leivän päällä, ripaus mustapippuria ja makuelämys on valmis... koko perheen suosikki. Avokadossa on paljon proteiinia, joten hyvää ravintoa urheilijalle.

Ylläri suosikki on lehtiselleri, niin monen inhokki. Olen löytänyt kaupasta suht' makeaa lehtiselleriä, jota on mukavaa rouskuttaa... ja välillä dipata hummusta mukaan. Kuvan lehtiselleri on jo paremmat päivänsä nähnyt, joten uuden nipun ostoon pian...



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Massamancurrykalaa ja riisinuudeleita


Sovelsin vegereseptiä ja quornkuutioiden (mitä lie ovat) sijaan käytin pakasteseikuutioita... lopputukoksena maukas kastike riisinuudeleiden kanssa. Aluksi epäilin kastikkeen olevan liian tulinen, mutta tulisuus olikin just sopiva lastenkin makuun.

Kastikkeen valmistin näin: lisäsin massamancurrytahnaa kaksi ruokalusikallista pannulla lämmenneen kookosöljyn sekaan. Seuraavaksi lisäsin sekaan sulaneet seikuutiot ja 2 dl kookosmaitoa. Kypsyttelin noin 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisäsin lopuksi sekaan pilkotun paprikan ja tuoretta pinaattia. Annoksen koristelimme lisämäällä cashewpähkinöitä, kevätsipulia ja korianteria. 

Tätä kevyttä ruokaa teemme toistekin ja mikä parasta, se maistui kaikille!




sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Viherkasveilla sisustaminen


Tunnustan heti, etten ole ns. viherpeukalo ja innostus viherkasveihin on vuosien aikana hiipunut, en vain ole saanut niitä pysymään hengissä. Alimmin kuva palmuvehka on ollut meillä jo vuosia ja se on ollut super helppohoitoinen. Altakastelevaruukku on ollut pelastus, kunhan nyt joskus olen muistanut laittaa ruukkuun vettä. Nyt vaihdoin sille uuden mullan ruukkuun ja pyyhin pölyt pois lehdiltä. Myös pojan huoneessa oleskeleva kaktus tuli nyt istutettua ruukkuunsa.

Uusi hankita on muorinkukka, ostimme myös jukkapalmun sekä traakkipuun, kaikki söpön pikkuisia. Kiva, kun on talossa taas viherkasveja... voisin niitä muutaman vielä lisää hankkia, kun vauhtiin pääsin. Ja kieltämättä viherkasvit elävöittävät sistusta.





maanantai 27. helmikuuta 2017

Porkkanafritterit

Viikon, kun on syönyt pastaa eri muodoissa ja kastikkeilla niin reseptivinkkejä selaillessa porkkanaraastepihvit tuntuivat ihanan kevyeltä vaihtoehdolta sunnuntain lämpimäksi ruuaksi.

Alkuperäisessä ohjeessa on 500 g raastettua porkkanaa ja 2 cm:n pala inkivääriä, mutta minä raastoin sekaan vielä palsternakkaa (mun yksi lemppari juures). Raasteen sekaan kaksi kananmunaa ja 2 rkl jauhoja, sekä suolaa ja mustapippuria. Paistamiseen käytetään öljyä. 

Kermaviilikastike toimii kivasti näiden fritterien kanssa. Maustoin kermaviilin sitruunapippurilla, yrttisuolalla ja tuoreella tillillä... niin nam! Lisukkeena voi olla salattia tai kuten meillä ihan vaan keitettyä perunaa.